sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

KOHTI ÄÄRETÖNTÄ JA SEN YLI!

Eilen oli niin komea ilta, että päätettiin lähteä vielä ajelulle. Suunnattiin Kakabeka Fallseille, vaikka miehet päivällä epäilivätkin sen olevan jäässä. Olihan ne vielä suurimmaksi osin jäässä, mutta jäällä oli valkohäntäpeuroja ja kotkakin näyttäytyi taas pari kertaa. Liukasliikkeinen lintu, eikä asettunut etsimeen.





Putouksilta jatkettiin vielä eteenpäin ja bongailtiin useita suomalaisia tiennimiä. Oli Ilkkaa, Kivipeltoa, Wiljalaa jne. Lopulta palailtiin takaisin Port Arthuriin ja ajeltiin kylillä pimppistä, kun oli kerta perjantai-ilta.

Aamulla saatiin taas aamupala sänkyyn, -kiitos Outin. Skypetettiin Villa Kapulaan, missä oli väkeä enemmälti. Isäkin sieltä niin herttaisesti huiskutteli lapsilleen. Myöhemmin Inka skypetti katraansa kanssa, mutta Jaska varasti koko shown, eikä pikku-pirkot saaneet suunvuoroa.



Yhdeksältä kannettiin kamat autoon ja ajettiin Hoitoon toiselle aamupalalle. Syötiin karjalanpiirakoita ja munavoita. Sieltä siirryttiin tien yli sinne "possujuhliin". Suurinpiirtein sama miehitys meitä oli siellä odottamassa. Ilmiselvästi paikallinen parlamentti. Juotiin possumunkkikahavit ihan ku Hegulla. Sitten siihen tuli Juhani, joka oli Kauhajoelta. Tehtiin vähän aikaa sukuselvitystä ja monet terveiset saa Henna vielä välittää eteenpäin. Puhuttiin Haapajärvisistä ja yleensäkin suomalaisista Thunder Bayssa. Peura (kauppias) otti jo välillä puhelinluettelonkin käteen ja tarkisteli asioita. Yllättäin tuli jotenkin Hili mieleen. ;)

Kuopion mies (jota oli suomessa kutsuttu Ilmariksi, mutta TB:ssa olivat alkaneet "koolaamaan" Elmeriksi. Joka oli sitten ottanut toisen nimensä käyttöön, mikä on Veikko, niin koolasivat kuulemma sitten "Viikoksi") kertoili Soinin miehen, Mikon kanssa meille monia hyviä ohjeita. Pyörähti siinä yksi mies Kannuksestakin ja monta muuta, jota ei keretty puhutellakaan. Ostettiin vähän salmiakkia mukaan, ettei vaan pääse loppumaan ja alettiin touhuamaan lähtöä. Monet varoitukset kuultiin vielä peuroista ja muita hyviä ohjeita. Vielä parkkipaikallakin Kuopion mies muistutti meitä, että -"Olokaa tarkkoina ja varokaa niitä tiiroja, ku ne hyppää niin äkkiä etteen!". Lopulta käännettiin Dodge, tankki lähes tyhjänä kohti Amerikkaa.



Bensavalon palaessa saavuttiin rajalle. Rajalla oli kiva ja ihan asiallinen tätsy, joka esitti muutamia kysymyksiä ja pyysi sitten sisälle. Sisällä meitä oli vastassa kaksi nuorta miestä, jotka esitti lisäkysymyksiä ja ottivat sormenjäljet. Miehet olivat tosi mukavia ja hyväntuulisia. Maksettiin kuuden dollarin luvat ja päästiin jatkamaan matkaa. Pihalla nähtiin vielä kolmas vanhempi tullimies, joka oli seurannut meidän touhuja sivusta. Hänkin toivotteli meille niin iloisesti hyvää ja turvallista matkaa. Kaiken kruunasi se, kun ajettiin Minnesota-kyltin ohi, niin kotka liiteli meidän auton yläpuolella, kuin toivottaakseen tervetulleeksi.


Niitä "tiiroja" (deers) sitten muuten oli! Ihan tienlaidassa ja niitä oli monta. Ei meitä turhaan varoiteltu. Ja sitten niitä kotkia oli! Oli muuten monta. Laji- ja ikämäärityksiä saatte tehdä ihan keskenänne...


Sitten taas juuri ennen Silver Bayta tuli vastaan tuttu kyltti. Pitihän meidän käydä katsomassa, kun ei se ollut kuin 6 mailia reitiltä sivussa. Onpahan nyt tuokin kylä ja kaupan seinässä oleva maalaus nähty!



Pitänee yksi kuva laittaa tuosta järvestäkin. Ei sen nimi suotta ole Superior. Jäässä, mutta aika tajuton!


Duluthiin saavuttiin joskus neljän maissa. Meidän hotelli on kaupungin ulkopuolella, ihan uusi ja aivan upea!
On keittiö koneineen, makuuhuone ja olohuone, jossa on mm. takka. Passais olla pidempäänkin.




Nyt tämä alkais kiskoa unta palloon ja te siellä heräilisitte. Kellojen kääntämisen ja meidän aikavyöhykkeen vaihdon myötä meillä on nyt järkevämpi aikaero. Aamulla ainakin minä nukun pitkään ja sitten lähdetään valumaan kohti Minneapolisia. Saapa nähdä löytyykö sieltä tuttuja...


12 kommenttia:

  1. Huomenta huomenta! teillä on kyllä elukoita piisannu päivälle, suomalaisista (miehistä) puhumattakaan. Mää täällä pyörin huoneesta toiseen ja ihmettelen mikä kello nyt on oikeessa, luulenpa että keittiön patterikello on pysyny vanhassa ajassa, näin vältämme paniikin ja töistä myöhästymisen. Tänään siis harrastan kyseistä juttua ;)
    Niin, oon muuten Hietalan Railin kans nyt ollu viikonloppuna töissä, ja tuliki puhetta teijän blogista, Raili oli yrittäny ehtiä tätä sivua (mutta siinä tohinassa unohtu antaa osote) tänään pitää pitää muistaa, saatta lisää lukijoita :)

    Huomenna vielä lyhkänen kutosen aamu ja sitte lähetään Janskille polkypyörän ostoon. Voitte vaan uskoa kuinka sitä on odotettu! ti ja ke ollaan vapaalla ja yritetään tehä muutaki ku pyöräillä persuksemme kipeiks, nimittäin ke ois Oulaisissa käynti koulun merkeissä ( päästään Valiolle vierailemaan!) ja iltapäivällä tuleeki sitte kaverit synttäreille <3

    Remppa alkaa olla tältä osin paketissa (makkari,olohuone,kööki ja eteiset saanu uudet lattiat,seinät ja katot pintaremontilla), jatketaan sitte ens viikolla ku on saatu juhlat juhlittua.. ja motivaatio palautuu..ees osiks ;)

    Niin montakos yöpymis paikkaa teillä olikaan suunnitteilla, näkyiskait se tuolta suunnitelmasta, mutta ei jaska ehtiä.. meinaan vaan että montako "etappia/etapista" on takana?

    Nyt tää alkaa aamukaffin keittoon ja pyykkivuoriki pitäs vielä vallottaa ennen töihin suuntaamista, yök. mutta terkkui ja halei, ollaan hengessö mukanaa! :)

    VastaaPoista
  2. Naapurista esko oli äitille yrittäny toissapäivänä soittaa ja oli ihmetelly kummalista ääntä mikä luurista lähti. Nooh siinä hetken juteltua käytiin läpi teijän matkasuunnitelmaa ja ku kerroin missä työ äskö olitte niin ylläriiii: thunderbayssä on myös eskolla puolisukua töissä suht isossa rakennusfirmassa. Olivat kuulemma sillo aikanaan ottanu eskonki sinne töihin :)

    VastaaPoista
  3. Tsäh, muutama titityy! ;) Mutta miksi ihmeessä tuo porukka on nuin vaisua?! Eikö ne tykänny teistä vai olivatko vaan ujompia miehiä kameran eessä? Kuinka se Outiliini jaksaa, kovin on kalpee..? Pitäkäähän sitä hyvänä! Laitahan mulle Katja viestillä niistä Kauhajoen Juhanin kiemuroista! Ja koitetaan skypettääkin!

    VastaaPoista
  4. Jutta: Oiskohan tässä vielä 15 hotelliyötä kahdeksassa eri kaupungissa. Kolme yötä jossain tuolla Michiganin alueella ja yksi yö Ainolla ja Brucella ennen lentoa kotiin. - Nämähän loppuu käsiin! :/
    Inka: Kerrohan Eskolle kovasti terveisiä!
    Henna: Minä otin nuo kuvat ihan "salaa", mutta kyllä ne vähän alkuun ujostelikin. Ja Outiko kalpea? Miten se voi olla, vaikka on koitettu syöttää sille jäneksiä, vareksia ja koivunlehtiä. Skypetetään tänään, kunhan herätään kunnolla.

    VastaaPoista
  5. Heippa! Reilun viikon olen teidän matkaanne seurannut ja kyllä olette paljon kerinneet. On se kiva juttu, että vaikka olette kaukana kotoa niin melkein "tuttuja" tulee vastaan. Tulee varmaan kotoisa olo. Matkaa on vielä runsaasti edessä ja myös kokemuksia. Saatte olla varmoja, että pysyn kyydissä mukana. Terkkuja teille kaikille! Terveisin Liisa

    VastaaPoista
  6. Terve, olen väliin koettanut seurata "seikkailuanne ja kertomuksianne" , mutta se on tahtonut jäädä pätkittäiseksi, vaikka onkin on ollut mukava seurata mitä seuraavaksi on tapahtunut. Ei selityksiä, mutta, olette kyllä kaukana. Kartasta katsottuna Silver Bayta ylläpuolella on joku Finland niminen paikka. Onko tietoa mikä? Lumista ja muuten komeaa seutua näkyy olevan. Hyvää matkaa vain ja yritän pysyä mukana :) Ripa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen käytiin siellä Finlandissa. Se oli pieni kylä, jossa oli sekatavarakauppa ja bensa-asema. Kaupan seinässä oli tuo yläpuolella kuvassa näkyvä iso maalaus. Epäilisin, että kylä on syntynyt kaivoksen ympärille. Yhdessä postilaatikossa näytti ainakin lukevan Lehtinen. :)

      Poista
  7. Ompas siellä mukavat säät teillä. Harjotelkaa siellä ens vuojen maakuntaviestiä varten. Terkkuja Päpille ja Outille.

    VastaaPoista
  8. Hellou Ylivieskasta! Täällä ei paljon mitään oo tapahtunu, Eetu oppi kontaan ja Onni uhmailee. Eli normi settiä. Vauvan peitto on hyvällä mallilla, yli puolivälissä jo. :) Outin maha tainnu kasvaa kovasti siitä ku on viimeksi nähty, ainaki kuvan perusteella. Armoton kateus iskee ku lukee teidän reissusta, itekki haluan joskus road tripille. :D No nyt oon kommentoinu ja kuulumisia laittanu nii ei voi enää huonoksi kaveriksi haukkua :P :D T:Niina

    VastaaPoista
  9. heippa! viimein ehdin kunnolla syventyä blogiin, kun Villen juhlat on juhlittu. Kylläpä olisi mukavaa kierrellä siellä teidän kanssa, vaikkakin näyttää että siellä on vielä täysi talvi ja minähän en ole pätkääkään talvi-ihmisiä, kiitos 6,5 vuotta asumista kuuselassa ;)
    no, ehkäpä minäkin joskus pääsen irtautumaan reissuun. Mutta terveisiä täältä meiltä ja ajakaahan varovasti, teillä riittää istumista autossa ;)
    terkuin Heli

    VastaaPoista
  10. Johoo! Maha kasvaa ja vaatteet kutistuu :D Ja olipahan mukava kuulla "omienki" kavereitten kuulumisia välillä, että kiitos Niina tästä ^^

    VastaaPoista
  11. Upeita nuo eläinkuvat. :)

    VastaaPoista